Hei vain, lukijat! Erityisesti sinä, Schizo-Janne, sinä pieni silmälasipäinen suuri mies! Ja sinä, Visukinttu, sinä hiukseton lemmen hypertutor! (Kirjoita jo seuraava osa seksikoulusta, jooko, me ei jakseta odottaa.) Se olen minä, Milla B., seurapiirien kerman kahdestoista maitorasvaprosentti!

Tiedän, tiedän, olen ollut pitkään poissa. En aio pitkästyttää teitä kertomalla vaikenemiseni taustoista, mutta uteliaille kerrottakoon elämäni olleen tänä aikana aivan yhtä antoisaa, kuin ennenkin. Voisi jopa sanoa, että keksittyäni vaurautta, seksiä ja pumpernikkeleitä tyhjästä materialisoivan taikakoneen elämäni on ollut jopa hauskempaa kuin ennen.

Ennen kuin kaivatte esiin vappuhuiskanne, metsästystorvenne ja vesiskootterinne, kerron etten valitettavasti ole palaamassa skeneen - en ainakaan ennen kuin Turisti lopettaa, sillä hän sanoo kaiken paremmin ja selkeämmin kuin minä.

Mutta miksi, miksi annan kuulua itsestäni näin yllättäen? Miksi heittelen päällenne valmiita kaupan kakkupohjia, jos en aio jatkaa sairasta performanssiani hautaamalla teidät seuraavaksi kermavaahtoon ja mansikkahilloon? Miksi riisun itseni alasti, ellen aio... No, vaikka uida alasti? Ellette jaksa lukea tätä kirjoitusta pidempään, etsikää jostakin metsä (niitä löytyy usein puiden läheltä) ja vaeltakaa niin pitkään, että löydätte kivipaaden. Kun pääsette kivipaaden luo, riisukaa itsenne alastomiksi, asettakaa kivipaadelle uhrilahjana lampaan lapa ja kysykää Äiti Maalta, miksi minä kirjoitan tätä. Jos Äiti Maa ei vastaa, pukekaa luimistellen vaatteet takaisin päällenne ja syökää lampaan lapa varoen katsomasta toisiinne.

Jos taas elämänne on sen verran sisällötöntä, että voitte aivan hyvin kuluttaa pari hassua minuuttia tämän blogin lukemiseen, lukekaa seuraava virke: Olen hetkellisesti palannut tämän ja tämän takia.

Katsokaas, minä rakastan Minäkin olin Matin kanssa -blogia. En kuten aviopuolisot rakastavat toisiaan, vaan kuten neekeriorja rakastaa prinsessaa linnan käytävän pimeässä syvennyksessä. Tai kuten Birdy rakastaa täysin absurdeihin paikkoihin ripoteltuja hymiöitä. Kuten PA rakastaa pekonia.

Tämän johdosta minäkin haluan kantaa korteni kekoon ja aloitan Blogistanissa lähitulevaisuudessa kulovalkean tavoin leviävän meemin: Kerron Minäkin olin Matin kanssa -blogin kirjoittajan tavoin, miten minä olisin Matti Vanhasena selittänyt, mistä kumppanini - siis minut - löysin. (Viimeajat pullossa tai sellainen kädessä viettäneille tiedoksi, että Matti löysi Susan Kurosen Suomi24:n treffipalvelun avulla, vaikka väitti ensin medialle löytäneensä ex-heilansa Ikeasta.)

Selitys nro #1: Toisin kuin Matti, minäkään en olisi MOMK:n kirjoittajan tavoin alentunut väittämään löytäneeni seuraa Ikeasta. Minä olisin selityksessäni kävellyt Alepassa ruokaostoksilla, kun jauhelihapakettia kylmäaltaasta poimiessani käteni osuu siroon, feminiinisen viehättävään käteen. Punastuen kohotan katseeni ja huomaan tuijottavani raukeisiin sinisiin silmiin, joista voisi tappaa. Annan itseni sukeltaa hetkeksi, vain hetkeksi, silmien päästä repimiseen huipentuviin tappofantasioihin, kunnes pudistan päätäni ja sanon mattimaisen toteavasti: "Jauhelihassa on paljon proteiinia."

Naurahdamme - minä rehellisen suomalaisesti "hahah", hän naisellisen viehättävästi "tsihihih" - ja jatkamme kumpikin matkaamme. Minä työnnän ostoskärryjä, hän kantaa punaista koria, jossa näen olevan ainakin spaghettia, oliiveja, perunalimppua ja shampoota.

Kun maksan kassalla ostoksiani (pankki, ei koskaan luotto), kuulen takaani spaghetin, oliivien, perunalimpun ja shampoon ääntä. Hän on siinä.

En yleensä toimi hetken mielijohteesta vaan harkitsen pienimmätkin tekoni, mutta nyt jään odottamaan häntä, tietämättä itsekään syytä. Hän kävelee luokseni ja nyökkää hymyillen kohti ovea. Me emme tarvitse sanoja.

Kun astumme ulos ovesta, näen rinnat. Kun kohotan katsettani, näen myös jotain, pään tai jotain, en kykene keskittymään. Rinnat kertovat olevansa Milla B.

En voi itselleni mitään. Tartun Milla B.:hen, minun on pakko tarttua häneen. Hetkeäkään epäröimättä dumppaan kaupassa tapaamani hölmistyneen näköisen Harmaan Hatun, kannan Milla B.:n mukanani limusiiniini (meillä poliitikoilla on sellaiset) ja alan heti sisään päästyämme kertoa hänen korvaansa kiihkeällä äänellä, miten transatlanttiset suhteet pitäisi mielestäni hoitaa. Eli varovasti.

Selitys nro #2: Istun tietokoneellani. Mattivanhanen.netin blogia pitäisi päivittää. Mutta mitä kirjoittaisin? Uutisissa ei ole mitään aiheita, joista olisi helppo repiä kevyttä, aavistuksen verran absurdia lääbää. Kirjoitinko minä "lääbää"? Hassua.

Jos katsoisi vähän mitä muita sivuja netissä mattivanhanen.netin lisäksi on...

Hei, mikäs tämä on! Jonkinlainen treffipalvelu...

Hei, mikäs tämä on! Nimimerkki Seafuckthorneforrester...

Hei, minä rakastuin häneen! Tällaista sattuu vain internetissä!

Onpa kivaa, että on olemassa Cityn deittipalvelu. Se on paljon parempi kuin Suomi24:n deittipalvelu, johon päin meitsi ei kusekaan.

***

Niin, minun vain teki mieli kirjoittaa jotakin pitkästä aikaa. Tarkkaavaisimmat ja uskollisimmat lukijani ovat saattaneet huomata, ettei tämän kirjoituksen tyyli ole suoranaisesti aivan sitä perinteisintä Milla B.:tä - mutta se on täysin suunniteltua.

Näin minä saan aikaan hämmennystä ja kohua, ja mikäli hyvin käy, ihmiset alkavat taas epäillä, että Milla B. olisikin parodia eikä totista totta - ja minä saan siinä sivussa lisää lukijoita, mikä on kivaa. (Terkkuja Ikkuna-Iinekselle!)

Ja nyt, rakkaat lukijani. Välähdys, kirkaisu, kaiken alleen peittävä pimeys.

Moi!

Olen tässä viime aikoina vähän miettinyt asioita... Tai no, sanotaan suoraan: en ole miettinyt mitään. Itse asiassa olen aika pitkälti keskittynyt vain viineihin, ruokaan ja rauhalliseen chillailuun. Tiedättehän, chillailu - se juttu mitä työssäkäyvät ihmiset eivät voi tehdä, koska he eivät ole tarpeeksi viisaita elämään taiteellisten kykyjensä avulla ja joutuvat elämään työllä!

Tai isänsä rahoilla...

Tai huoraamalla? Oho, Mistäs tämä tuli? Huoraaminen on laitonta ja syntistä... Mutta ihan kivaa.

Apua!

Niin, en ole miettinyt mitään. Mutta silti mieleeni tuli väkisinkin, että ehkä tämä blogi alkaa jo olla vähän kulunut. Tarkoitan, pointti on varmaan tullut jo melko selväksi? Sitä paitsi, nykyäänhän meillä on No Sex in the City (ja Visukinttu). He tekevät tämän paljon paremmin... Mitä tämä sitten onkaan. Paitsi tietysti erään teleoperaattorin piilomainontaa, koska kaikki on sallittuja sodassa, rakkaudessa, teleoperaattorimainoksissa ja kokaiinipöllyssä!

Ei sillä, etteikö tätä olisi aina toisinaan ihan hauska kirjoittaa - se vain tuntuu jotenkin turhalta. Ja mitä järkeä tässä on, kun kaikki kuitenkin tietävät kuka minä olen? Siis minähän olen minä! Katso kameraan, äläkä siihen ruutuun! Kaikki sen tietävät... Paitsi nimimerkki velikulta. Kyllä hän nyt varmasti pettyy.

Toisaalta tämän avulla on mukava vain huudella ihmisille väärän nimen turvin. Esimerkiksi Panulle. Panu hei, onko näkynyt paljon nuoria, fasistisen pahoja naisia?

Tajusitteko.. Panu? Hän puhuu aina nuorten naisten fasistisesta pahuudesta. Ja minä huusin hänelle ironisesti... Hah hah haa. Olen uskomaton! Joskin käytän tässä merkinnässä hämmentävän paljon pisteitä...

Tai Turisti, tuo Turisti-nimimerkillä bloggaava kokki. Turisti, me kannatamme molemmat Kokoomusta ja vihaamme vasemmistohippejä!

Mutta onko tämä pitkiin aikoihin enää edes ollut muuta, kuin paikka johon kirjoittaa kaikki huonot jutut humalassa, koska niitä ei viitsi kirjoittaa oikeaan blogiin?

Ja nythän Illuusia voi huoahtaa helpotuksesta - tämä todella oli sepitettä, joten hän on ollut aivan kaikessa oikeassa! Anteeksi, Illuusia!

Mutta mistäs sitä tietää. Ehkä minä taas seuraavaksi humalassa kotiin sattuessani olen taas päässyt omaksi itsekseni tämän kammottavan sivupersoonani kourista ja voin taas kirjoittaa huoletta Milla B.:n blogia. Tai sitten vain teen pirtelöä niin, että jäätelöä roiskuu kaikkialle... Niin käy aina, kun teen humalassa pirtelöä. Se ei ole helppoa!

Joka tapauksessa: nyt mun on juostava olohuoneeseen, koska Rikuolli on juuri aikeissa työntää rakkauden sauvasekoittimensa mun kivikovaksi jumahtaneeseen vaniljajäätelöni.

Au revuaarch!

- Milla B.

Moi! Rikuolli on kuollut!

No ei vaiskaan.

Mutta jokin vika Rikuun on tullut. Toissapäivänä kysyin siltä voitaisiinko me lähteä kaupungille... Mitäs mä kysyinkään. No, Rikuolli vaan kuuntelee Toolia talvipuutarhassa.

Ei nyt oikein jaksa.

Hei, mä löysin meemin! Mahtavaa! Viimeisestä onkin jo aikaa. (via joku tyyppi)

Vastaa kysymyksiin laulujen sanoilla ja nimeä lähteesi...

Mitä harrastat:

Äh, ihan tyhmä. Missä laulussa lauletaan porealtaassa lekottelusta tai läppärin kanssa touhuamisesta uima-altaassa, uimapatjalla? Lähimpänä olisi ehkä...

Ride si sapis
'Ave atque vale'
I shall rise again
Bardo of the flesh
So feast on me
All my bones are laughing
As you're dancing on my grave
'Ave atque vale'

Mr Bungle - Ars Moriendi

Ketä rakastat:

Dii dii dii diidiidiidii dii

- Kummisedän tunnari

Mistä haavEI JUMALAUTA, miten huono meemi! Teen ennemmin jonkun listan. Missä niitä listoja on? Tahdon listan! Jaa, Skrubussa.

1. Ensimmäinen radiomuistosi?
Kun mä olin pieni, mulle piti syntyä pikkusisko. Sitten äiti synnyttikin radion... Jaa, mutta tämä olikin jo kahdeksas radiomuisto.

2. Mikä on suosikkiohjelmasi?
Huono kysymys.

3. Milloin suljet radion?
Äh.

4. Unelmoitko koskaan oman radio-ohjelman tekemisestä?
Jatkuvasti. Taustalta kuuluisi hurjaa vauhtia asfalttitiellä singahtelevien kauppakärryjen ääntä koko ohjelman ajan.

Olipas typerä listakin. Tämän voisi melkein jättää julkais... No, menköön! Täällä eletään ihan reunalla!

- Milla B.

"Vrrruuum Kimi, vrrruum" vaikeroin herätessäni ja hätkähdin. Äh, se olikin vain unta!

Hieroin unihiekkaa silmistäni ja katselin ympärilleni. Onpas hauska herätä taas uuteen päivään! Herääminen ei ole lähiaikoina tuntunut yhtä hyvältä kuin tavallisesti. Mä olen keskittynyt oikeastaan koko viikon vaan dokailemaan shampanjaa ja polttelemaan jonkinlaisia yrttikasveja joita ostin pehtooriltamme, koska Tommi Evilä voitti urheilupalkinnon. Meidän Tommi!

Rikuolli on ilmeisesti musta vähän huolissaan, koska se oli soittanut faijan kartanolle - vaikka mä vain olen isänmaallinen! Yhtenä yönä makailin narkoottisista aineista ja pontikasta sekapäisenä kartanomme metsässä ja hyräilin isänmaallisia marssilauluja sammalmättäällä maaten, kun Riku ja faija tulivat ketunmetsästysasuihin pukeutuneena, kahtatoista vinttikoiraa taluttaen mun luokseni. "Milla Beeseni, enkelini, meidän pitää jutella" sanoi faija ja kantoi mut kartanolle ja takkahuoneeseen.

Riku ja faija olivat kuulemma keskustelleet musta. Ne yrittivät selittää jotakin miten se on ihan oikein että juhlii urheilumenestystä, mutta liian pitkälle ei sovi mennä, tai saattaa tapahtua jotakin pahaa ja haavoittaa sieluaan. Nyyhkytin voipuneena ja oksensin faijan metsästyssaappaille. Sitten nukahdin.

Nyt kaikki on ihan hyvin. Me keskusteltiin asiat läpi ja faija lähti yökoneella takaisin Isoon Omenaan hoitamaan bisneksiä.

Jossakin vaiheessa yötä Riku könysi viereeni, heitti rakkauden gladiaattoriverkkonsa mun lemmen areenaleijonani päälle ja survoi keihäällä niin että koko taistelutanner oli täynnä veristä mössöä. Rikuollilla ei nimittäin ole koskaan ongelmia erektion kanssa, vaikka hän olisi kuinka humalassa!

- Milla B.

Ok, en vain keksinyt parempaa otsikkoa. Hah, nyt hän kirjoittaa kukista... Kukista! Voi jösses, miten tylsää! Ja häneltä on parin päivän sisällä kadonnut 7 lukijaa... Se johtuu varmasti siitä, että hän parjasi mun blogiani. Mun päiväkirjasta pidetään enemmän kuin hänen, koska hänen elämänsä on niin tylsää. Tylsää, eikä lainkaan hauskaa! Lisäsin myös tuonne sivuun tuollaisen mielipide-laatikon. Kerron siinä mielipiteitäni.

Ei mulla muuta asiaa ole.

- Milla B.

Näinä sateisina päivinä on paljon aikaa - ja mikäs olisi sen mukavampaa, kuin käyttää se aika blogien tutkiskeluun.

Jo muutaman hetken vireillä on ollut kiivas keskustelu tyhmyydestä ja sivistyneisyydestä. Suurin osa blogaajista yrittää kääntää keskustelun elitistien lapselliseksi ja kapeakatseiseksi sormenheristelyksi, mikä on tietysti oikein, koska tietäväiset ihmiset ovat tylsiä ja ärsyttäviä. Ja useimmiten elitistejä.

"Kannattaa lukea muutakin, kuin Seiskaa ja katsoa muutakin kuin MTV:tä", sanovat elitistit ja nyrpistävät nenäänsä inhottavasti. Roskaa! Minkä takia?

Meillehän tarjotaan vastaukset valmiina. Televisiossa esimerkiksi. Jos tuhlaa aikaansa joko niitä tai jopa kokonaan uusia kysymyksiä etsien, osoittaa selkeää sydämen typeryyttä. Ja on elitisti.

Politiikka jätettäköön poliitikoille ja tutkiminen tutkijoille. Me tavalliset ihmiset voitaisiin vaan keskittyä käymään töissä - siis jos on häviäjä, joka joutuu käymään töissä - ja rojahtamaan sen jälkeen sohvalle rentoutumaan ja hupailuja katsomaan. "Ajatteleminen on joutilaiden hyve", sanovat ja oikeassa ovat. Kuka jaksaa pohtia jotain tylsiä asioita, ellei ole hamppua poltteleva työtön hippi tai elitistinen historiantutkija? Menkää takaisin torneihinne ja koloihinne, senkin luiskaotsat!

Mun mielestä jokaisen sydämeltään älykkään ihmisen kannattaa vaan keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin, joita on työ - tätä mä en tosin allekirjoita, koska vihaan työtä - ja aivojen nollaaminen. Etenkin aivojen nollaaminen. Koska aivot on pakko välillä nollata, ja jos ne nollaa tarpeeksi usein, on tosi rentoutunut olo ja hyvä fiilis.

Sanotaan, että asioita pitäisi pureskella ennen kuin hyväksyy ne. Se on valetta. Kyllä joku ne on jo pureskellut. Ja jos ei ole, turha purra rikki kaunista kokonaisuutta! Paitsi tietysti jos on joku elitistinrunkkari. Normaalit ihmiset keskittyköön omiin pieniin askareihinsa - jos tavallinen, työssä käyvä ihminen pohtii asioita ja sivistää itseään, sotii se perinteistä ja hyvää järjestystä vastaan. Tavallisten ihmisten kuuluu hyväksyä se, mikä annetaan.

- Milla B.

Me katsottiin Rikun kanssa eilen televisiosta yleisurheilun MM-kisojen miesten keihäänheiton finaalia.

Se oli todella jännittävää. Taputin aina käsiäni ja kiljahtelin iloisesti kun joku heitti keihästä, mutta Riku muistutti aina että tuo ei ollut suomalainen. Me kannustettiin Suomea.

Kun suomalainen mies heitti, mua jännitti hirveästi. Nyt Suomi voittaa mitalin! Suomi saa kultaa. Heti, kun keihäs kosketti maata, mä juoksin baarikaapille ja poksautin auki shampanjapullon. Nyt juhlitaan! Roiskutin shampanjaa Rikun päälle ja nauroin kuten isänmaallinen tyttö vain voiton hetkellä voi.

Suuri oli kuitenkin pettymykseni, kun Rikuolli ääni täristen sanoi, ettei Suomi voittanutkaan. En ensin ymmärtänyt mitä Riku yrittää sanoa ja kiepsahdin sen kaulaan niin, että shampanja läikkyi meidän uudelle ja kalliille sohvalle. Riku kuitenkin ravisti mut irti ja sanoi uudestaan, ettei Suomi voittanut.

Mä en osannut sanoa mitään. Suomi ei voittanutkaan. Mutta nämähän olivat Suomen MM-kisat! Ja Suomen piti voittaa. Miksei Suomi voittanut?

Mun mielestä on suoraan sanottuna helvetin raukkamaista, että vilkkusilmäiset venäjäläiset ja valaalta ja öljyltä löyhkäävät norjalaiset tulee meidän maahamme ja kaappaa kultaiset mitalimme beigenväristen samettitakkiensa kätköihin. Meidän mitalit!

Aion boikotoida Norjaa, Venäjää ja muita tyhmiä maita koko seuraavan viikon, eli en juo lainkaan vodkaa enkä syö turskaa. Katsotaan sitten, miten niille käy!

- Milla B.

Mä en ole oikein pystynyt kirjoittamaan sen jälkeen, kun Illuusia sanoi blogissaan ja mun kommenteissa ettei hän pidä musta. Yritän toistella itselleni että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta sitten tulee taas mieleen kaikki ne kerrat, kun kävelen ulos kapakasta ja luulen yhtäkkiä olevansa hotellin hississä ja sanon portieerille "viitoseen". Kyyneleet vierivät silmäkulmaani pitkin - ensin yksi, sitten toinen, lopulta kokonainen kyynelten kolonna.

Elämän on kuitenkin jatkuttava. Satunnaisen masennukseni mustat siivet viedäkseni mä kävin Rikuollin kanssa tänään purjehtimassa. Laiturilta irtautuessamme myrsky nousi: ainakin kaksi aaltoa iski huvipurteen täydellä voimallaan ja me nähtiin parhaaksi kiinnittää köysi takaisin kiinni laituriin. Ei tässä nyt sentään lähdetä meren raivon armoille säässä, johon kaislaveneellä tsuppaileva alkuasukaskin tarvitsisi avukseen melan.

Onneksi on sentään blogeja, jotka ei pelkästään keskity toisten mielten pahoittamiseen vaan kirjoittaa oikeasti asiaa. No Sex in the City -blogi on taas hieno lisä tähän naisten elämästä kertovien päivyreiden kirjoon. Mistä miehet muuten tietäisivät! Ajattelin lukea sitä koko yön vadelmasorbettia hopeapikarista syöden ja itseäni tyydyttäen.

No mitä, sehän melkein rimmasi. Ei runoilijaa saa sanoa mauttomaksi, senkin kuvottavat kuohilaat.

Frutti di mare!

- Milla B.

Niin maailma taas riepottelee pientä ja sievää, joka vain haluaisi kyyristyä helmikaulanauhojensa alle ja soittaa nokkahuilua.

BlogiSanomien kautta löytynyt Illuusia kirjoittaa:

Tiramisin, eli Tiriksen kuten mä nuorekkaasti sanon, Tiralle oli sattunut samalla tavalla kuin mulle vähän aikaa sitten.

Kävelin rauhassa kaupungilla ihastellen näyteikkunoissa kiiltäviä vaatteita joihin köyhillä häviäjillä ei ikinä olisi varaa, kun joku tyyppi tuli mun viereen. Se kysyi tarvitsenko mä apua kassien kantamisessa - mulla oli tuhansia satoja kasseja, koska olin juuri ollut ostamassa uusia vaatteita ihan vain sen takia, koska yhdelle mekolle kaatui ohrasuurimovelliä ja se sai mieleni todella huonoksi.

Annoin sen auttaa kantamisessa, mutta otin varovasti esiin kyynelkaasusumuttimen jonka Riku on mulle jonkun kapiaisena työskentelevän tuttavansa kautta hankkinut. Se puhui paljon asioista ja kehui mun kenkiäni mikä on täysin oikein, koska mulla on mahtavia kenkiä. Kun me saavuttiin mun bemarille, se tapahtui: "Tämä voi olla vähän tungettelevaa, mutta mä omistan kahvilan tässä keskikaupungilla ja ajattelin vain, että jos sä joskus haluaisit tulla käymään, niin voin tarjota kupposen. Tai jotain, niinku."

Kuvitelkaa! Mikä runkkari! Sumutin empimättä sitä kyynelkaasulla silmiin. Kun mä lähdin kumit vinkuen ajamaan autolla, mietin pitäisikö mun pysäyttää johonkin ja kertoa että mies yritti raiskata mut ja antaa sen tyypin tuntomerkit. Siis ihan käsittämätöntä.

Miehet kuvittelee, että ne voi noin vain tulla puhumaan naisille. Mä olen sitä mieltä, että tuota varten pitäisi olla joku laki, mikä antaa oikeuden lynkata ihmisiä. Huh huh. Jos mies ei kykene ohikulkiessaan lihaksillaan tekemään selväksi että pystyy tarjoamaan naiselle mitä nainen tarvitsee, niin aivan turha kerätä rohkeutta ja tulla selittämään jostain kahvista. Säälittävää.

Sitten tullaan nettiin vaikeroimaan, kun ei ole naista. Palakaa helvetin tulessa, minä sanon!

- Milla B.

Olimme eilen Rikun kanssa kapakassa pitämässä hauskaa ja polttamassa kalliita sikaareja.

Jo alkuillasta huomasimme, että illasta tulee villi: köyhät veljemme  kapakkakulttuurissa huvittivat parempiosaisia palavilla pensailla ja korttitempuilla, ja kauniit syöjättäret - minä muiden muassa - levittivät sylinsä auliisti hauskanpitäjäin crack-kokaiinista sumentuneiden mielten nautittaviksi ja likaisten kourain puristeltaviksi.

Aina välillä ravintolan ovelle saapui joukko rumia ja inhottavia keskiluokan edustajia ja astmaatikkoja, jotka halusivat tulla mukaan ilonpitoon. Me halveksimme heitä - nostimme jalkamme pöydälle, heittelimme heidän päälleen tuoppeja ja pikareita ja lauloimme lauluja joissa sika, renki, maanomistaja ja yksisarvinen harrastivat keskenään seksiä ja laukesivat toistensa päälle syntisesti karjahdellen.

Tupakoimattomat runkkarit - niin, olen keksinyt heille tuollaisen nimen, koska he eivät tupakoi eivätkä siten viehätä naisia jolloin he joutuvat runkkaamaan hyvin paljon - itkivät ovella ja pyysivät kapakoitsijaa heittämään meidät ulos. Kapakoitsija sytytti kuitenkin savukkeen ja nauroi heille niin, että hänen harmaat ikenensä näkyivät jopa harmaankelmeän, naisväen niin villiksi saavan tupakansavun läpi.

Lopulta, kun jokainen meistä oli aivan nääntynyt hurvittelusta ja riettaasta iloitsemisesta, lähdimme kapakasta. Syljimme ovella vielä kuikuilevien tupakoimattomien runkkareiden päälle, heittelimme heitä tupakannatsoilla ja läksimme koteihimme harrastamaan seksiä, suunnittelemaan rikoksia ja pelaamaan seurapelejä.

Tänään olen voipumukseltani kyennyt lähinnä vain lukemaan Panun kansalaisjournalismia.

- Milla B.

Oi, kuinka väsyneeksi sitä itsensä voikaan tuntea!

Olimme Rikuollin kanssa eilen kutsuilla. Me käydään hyvin paljon juhlissa ja kutsuilla, koska se on oiva tapa pitää yhteyttä vanhoihin tuttaviin ja luoda uusia, mahdollisesti bisnesrintamallakin hyödyllisiä kontakteja eri alojen edustajien kanssa.

Ooo, kuinka hauskaa meillä oikein olikaan. Musisoimme, tanssimme ja kisailimme myöhäiseen yöhön asti, kunnes Riku viskasi pan-huilunsa kourastaan ja siirryimme vierastupaan, jossa mä puolestani vähän soittelin Rikun pilliä... Ei kai tämä ollut mautonta?

Tarjoilut eivät olisi kalvenneet edes sisar Turistin ruokien edessä; alkuruoaksi chèvrejuustoa ja rucolaa, pääruoaksi katkarapu-lohipastaa tahi Provencen broileria uuniperunoilla ja hunajamarinoidulla kasvispedillä. Kasvissyöjille ja muille hinttareille oli laitettu kauniisti pari salaatinlehteä lautasen reunalle, eikä hienoista viineistä ollut pulaa.

Onnistuneen aterian jälkeen mä henkäisin, että tämä olisi mun elämäni paras hetki, jos tuo radio ei olisi päällä. Muu seurue myhäili myöntyväisenä ja Riku kiirehti sulkemaan radion, koska sieltä tuli uutisia ja me emme halua kuulla moisista hirveyksistä silloin, kun pidämme hauskaa ja bailaamme. Tai oikeastaan ikinä. Mitä se meille kuuluu!

Rikuollikin on taas - luojan kiitos - muuttunut tavalliseksi itsekseen ja unohtanut ne kaikki puunhalaajajutut. Illalla, kun miesväki oli istuskellut verannalla ja puhunut politiikkaa, oli hovimestari kuulemma kysyttäessä vastannut, että sen mielestä aivan kaikkea ei saisi pommittaa. Mokoma puunhalaaja-vasemmistohippi-vegaani-laktoosi-intoleranssi-huligaani! Riku oli muiden miesten kanssa kantanut hovimestarin pihalle ja lyönyt sitä lapiolla kasvoihin. Löytyy tästä maasta sentään vielä miehiä, joilla on selkärankaa!

Kutsuja saisi olla enemmän. Mä kaipaan paljon rentoutumista, koska mulla on niin paljon ajateltavaa. Kaikki korut sun muut esmes ja parisuhteet ja muut sun muut. Nyt on pakko mennä kylpyyn.

Formula!

- Milla B.

Järjestin edellispäivänä huvilalla jo perinteeksi muodostuneet juhlat Vin Dieselin syntymäpäivien kunniaksi.

Paikalle oli kutsuttu koko Helsingin ja Tukholman kerma. Siellä ei varmaan ollut muita bloggaajia, koska bloggaajat on tunnetusti vähän vasemmalle kallellaan olevia ympäristöstä kiinnostuneita hippejä, mutta juhlat oli todella onnistuneet. (Turisti olisi voinut tulla, mutten viitsinyt lähettää kutsukorttia, koska sen kirjoitusten perusteella sillä on paljon kiireitä ja ajatukset lähinnä koirassa, joka syö omia ulosteitaan.)

Mutta ne juhlat - ah, se oli mahtavaa!

Me alettiin Rikuollin kanssa ottaa vieraita vastaan jo aamupäivästä. Limusiineja kaarsi huvilan pihaan tasaisena virtana ja porealtaat täyttyivät itsevarmasti hohottavista silinteripäisistä johtajatyypeistä, koska rikkaat ihmiset viihtyvät porealtaissa. Se on heidän luonnollista ympäristöään, vähän kuten kadunkulmilla rahan kerääminen on niiden köyhien puunhalaajien.

Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, mä olin lopen uupunut. Kädet olivat jatkuvasta tervehtimisestä aivan hellinä, enkä mä kyennyt avaamaan enää suutani, kun se oli jähmettynyt ystävälliseen virneeseen. Hyväosaisemmillakin on ongelmia ihan siinä missä köyhillä häviäjilläkin.

Illan lopuksi me istuttiin Rikuollin kanssa puutarhakeinussa ja keksittiin faktoja Vin Dieselistä. "Rikuolli... Tiesitkö sä, että Vin Diesel pystyy lentämään tiistai-iltaisin iltakehdeksasta aamukuuteen, jos kuuden hengen lapsikuoro laulaa sen alapuolella kaiken aikaa Greensleevesiä?" kysyin mä ja Rikuolli hymisi tietäväisenä pureskellen pitopöydästä sieppaamaansa lihamureketta onnellisen näköisenä.

Sitten Rikuolli viskasi lihamurekkeen maahan, otti esiin lemmen Aku Ankan taskukirjansa ja luki sitä mun sisäisen hekumani vessassa. Nyt mun on pakko mennä katsomaan ruokinko mä meidän lemmikkikakadun jo. Jos en ja se on kuollut nälkään, mä voin aina syöttää sen meidän lemmikkihaille.

Sillä luonto toimii niin ja se on hyvä.

Bonsai!

- Milla B.

Mä sitten nautin kesästä. Voi pukeutua kauniisiin leninkeihin sydämensä kyllyydestä ja maata rannalla - mä voisin elää joidenkin mielestä sietämättömän kuumassa vaikka koko elämäni, jos saisin tehdä aina niin.

Lontoossa on ihmisillä varmaan nyt kauheaa, vaikka kai sielläkin suht. lämmintä on. Mutta siis ne terroristipommit, kauheaa. Onneksi Lontoo on kuitenkin vielä sen verran kaukana, ettei tarvitse ajatella tätä asiaa niin hirveästi kun ei kert tuttujakaan mennyt. Oh, aurinko lämmittää ikkunaverhojen läpi mun jumalaisia kasvojani, tuntuupa hyvältä. Mun mielestä on aika outoa että on vain olemassa niin käsittämättömän pahoja ihmisiä, kuin esmes ne terroristit. Sillä silkka pahuushan niitä näihin tekoihin ajaa, ja ne tietää sen itse oikein hyvin. Silti ne tekevät sellaista. Koska ne ovat terroristeja.

Terroristien kiinniottamisessa auttavia poikkeuslakeja pitäisi hyväksyä entistä enemmän nyt, kun huumebisnes ja kommunismi on painuneet jo sen verran unholaan, ettei niitä voi enää käyttää syynä absoluuttisen pahuuden kertakaikkisessa tuhoamisessa.

Jotkut ihmiset yrittää vedota ihmisoikeuksiin ja ajaa nämä lait alas - pahuutta, pahuutta sekin, sanon minä. Sillä eihän tämä vaivoin rakennettu hyvä ja demokraattinen maailma voi toimia, ellei olla valmiita uhraamaan viattomia, jotta syyllinen saataisiin kiinni. Parempi vangita sata viatonta ja yksi syyllinen, kuin päästää sata viatonta ja yksi syyllinen vapaaksi, vai miten se meni.

Rikussa on paljastunut täysin siihen sopimattomia ehkä hieman hippimäisiä tai jotain sellaisia ajatuksia viime aikoina. Oltiin rauhassa illastamassa laadukkaassa ravintolassa ja puhuttiin uusista verhoista, kun Riku yhtäkkiä napautti, että se ei nykyään jaksa oikein uskoa enää mihinkään.

Jäin tuijottamaan paahdettua sorsanrintaani ja tönin päärynähilloketta hermostuneesti. "Minä vain... Minä en osaa enää asettua tuomarin asemaan", Riku jatkoi ja hörppäsi kulauksen viiniä.

"Tarkoitan... Kuinka mikään voi olla tuomittavaa? Meillä ei ole oikeutta syyllistää rikollista, joka on tehnyt rikoksensa mielenhäiriössä eikä näin ollen ole kelvollinen kantamaan vastuuta teostaan. Mutta kun joku tekee jotakin, tekee hän sen syystä. Hänessä peilautuu joka tapauksessa ihmisyys, vaikka hänen tekonsa olisi epäinhimillinen. Kun hän tekee jotakin, myös me muut teemme sen."

Törkin juustoröstiperunoita lautasellani ja pelkäsin. Rikuolli on tullut hulluksi! Hetken mielijohteesta mä nojauduin pöydän yli tarkoituksenani koittaa onko Rikulla kuumetta, mutta kompastuin pöydänjalkaan ja lennähdin kauniisti katetun ruokapöytämme päälle. Se oli äärimmäisen noloa! Riku auttoi mut hellästi takaisin tuolilleni istumaan ja jatkoi höpötystään maaninen ilme kasvoillaan.

"Jokin hänet tekoonsa ajaa. Ehkä hänen aivonsa ovat erilaiset kuin meidän, tai ehkä hänen aivojensa tilalla on kondomipakkaus. Joka tapauksessa, vaikka hän tekisi tekonsa täysin ilman syytä, on hän tehnyt sen, ja hän on ihminen. Kuinka kenelläkään voisi olla oikeutta tuomita häntä?"

Hyvin säikähtäneenä mä huidoin tarjoilijan paikalle ja pyysin vahingossa sitä tuomaan uuden pullon viiniä. Rikun jatkaessa tarinointiaan mä vain ryystin punaviiniä sitä rinnuksilleni vahingossa valuttaen ja pohdin, pitäisikö mun kutsua faija tai lääkäri paikalle.

"Toisaalta me voisimme ajatella kaikkea tunnepohjalta. Kuitenkin me silloin alentuisimme - tai nousisimme - tunteidensa pohjalta rikoksen tehneen asemaan, eikä se välttämättä ole hyvä. Tai sitten se on aivan mahtavaa, tarjoatko minullekin hieman viiniä, männynkäpyni." Mä en pystynyt sanomaan mitään vaan kaadoin Rikun lasin piripintaan.

"Ehkä pitäisi pyrkiä elämään vain, kuten parhaaksi näkee, ja syödä siinä sivussa reilusti tulisia kanansiipiä ja paahdettua bataattia. Tai sitten pitäisi vain pyrkiä erottamaan tunteet järjestä täysin ja keskittyä tunteiden pohjalta toimimiseen kun kyse on ruoasta, mutta järjelliseen ajatteluun kaikissa muissa yhteyksissä. Tai en minä tiedä."

Tässä vaiheessa te varmaan kysytte, kuinka mä muistan tämän kaiken niin selvästi. Mä kuitenkin muistan asiat aina täysin kirkkaasti, kun ryystän viiniä. Se vain jotenkin avaa mun mieleni. Tai sitten mä en muistakaan tätä oikein, vaan toistelen faktoja sieltä täältä ja lisään siihen omia, vääriä muistikuviani.

Loppuillasta mä en sitten enää muistakaan mitään - kaikki katkeaa siihen, kun mä yritän tilata laskua, mutta soperrankin haluavani uuden viinipullon. Muistan vaan, kuinka Riku katse sameana sormeaan heristäen kertoi mulle asioita.

Sitten me mentiin kotiin, Riku paiskasi lemmen sumopainijansa mun naiseuteni tatamiin ja mä nukuin levottomasti koko yön. Ehkä on taas aika lähteä jollekin huviloista, niissä on aina niin mukavan eristäytynyttä. Täytyy nyt katsoa.

Gorgonzola!

- Milla B.

Lukuisiin sähköpostiviesteihin vastatakseni ja omia ajatuksia hiukan selvitelläkseni mä ajattelin kertoa teille enemmän Rikusta. Riku on valtavan suosittu hahmo nykyään, mikä on aika merkillistä, koska Rikuolli on vain tavallinen mies.

Mä olen sentään erikoislaatuinen.

Rikun oikea nimi on Rikuolli. Se voi aluksi tuntua vähän käsittämättömältä, koska Riku-Ollihan olisi paljon luontevampi nimi, mutta se nyt vaan on Rikuolli. En mä sitä ole keksinyt. Sitäpaitsi miten esmes pappi lasta kastaessaan viestii että tähän tulee nyt sitten väliviiva? Sanooko se, että "kastan sinut riku viiva olliksi piste"? Vai tekeekö se niin, että sanoo "kastan sinut riku" sitten vetää sormella eteensä ilmaan suuren viivan ja jatkaa "..olliksi" ja painaa sormellaan tyhjän ilmaan pisteen? Miten se menee? Mietin tällaisia asioita usein.

Rikuollia voi kuitenkin miettiä vähän kuten Velimatteja. Sellaisia on. Väestörekisterikeskuksen nimihaku ei näköjään tunne yhtään Rikuollia, mutta jumalan tähden, Rikuolli hän todella on. Ja Velimatteja se toisaalta löytää 69, joten ei tässä niin väärillä jäljillä olla.

Riku, Rikuolli, on ammatiltaan jonkinlainen johtaja. Mä en ole ikinä viitsinyt kuunnella minkä yrityksen, koska kaikki työhön liittyvä on hyvin tylsää ja pitkäveteistä, mutta varmasti jonkun suuren ja menestyvän kansainvälisillä markkinoilla operoivan yrityksen. Koska Rikuolli on varakas.

Riku harrastaa golfia ja squashia. Se on niissä ilmeisesti ihan hyvä, koska se ei ikinä tule esmes piestynä kotiin ja kuiskaa että "villivarsani, sekoita kuuman veden joukkoon hunajaa, minä olen niin väsynyt. Peli oli tavallistakin rankempi tänään, koska olin polttareidenjälkeisessä krappppulllaaahrkop!" Noin se ei siis sano. Sillä ei koskaan karkaa ajatus tuolla tavalla että sen lauseen viimeinen sana näyttää siltä kuin oksentaisi. Se on kurinalainen mies, kersantti.

Mitäköhän muuta Rikuolliin liittyy... Kouluja se on varmasti käynyt hyvin paljon, en ole kysellyt, mutta tärkeimmät jutut sille on kuitenkin opettanut sen faija, joka kuoli lento-onnettomuudessa kun Riku oli 17-vuotias. Isänsä opetusten ansiosta Rikuolli pärjää pahassa maailmassa ja osaa käyttää kyynerpäitään.

Riku ei tiedä tästä blogista. Kun Riku kysyy mitä naputtelen tietokoneella, suutun valtavasti ja juoksen ympäri taloa astioita heitellen, kuten naisten tapa usein on. Lopulta lepyn, kunhan Riku ymmärtää, että se aiheutti valtavan konfliktin vain olemalla typerä ja kyselemällä turhia.

Mä olin saanut myös sähköpostin, jossa kysyttiin Rikun sukunimeä, "koska muuten me ei uskota että sellaista onkaan yada yada". En mä kerro. Se ei olisi reilua. Ei mua haittaa, jos asioihin ei uskota - onhan sitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ei usko Jumalaan. En mä voi niitä auttaa, vaikka toisaalta voisin yrittää onkia tietooni Jumalan sukunimen ja kertoa sen niille.

Mä olen tänään viimeistä yötä täällä huvilalla. Tänään kävi lepakoidenkarkoittaja ja tuhosi nuo inhat rikkinäisen nuolen lailla kiitävät lentävät rotat katon holvikaaresta. Pitäisi muutenkin hieman kunnostaa ja tilata ainakin uudet freskot, tässä alkaa olla niin kovin kyllästynyt noihin vanhoihin.

Jonkinlainen radio-ohjattava portti olisi varmaan kanssa ihan kiva. Ei siitä mitään hyötyä olisi, mutta olisihan se nyt ihan jännä veivailla sitä edestakaisin ja nauraa, kun ohikulkijat katsoo peljäten tummaa huvilaa ja kuuntelee mun synkkää nauruani. Varastoisin jääkaapistoon valtavat määrät raakaa lihaa ja heittelisin sitä pihamaalle niin, että maillemme eksyneet näkisivät lihakimpaleen viuhuvan ilmassa kirkasta tähtitaivasta vasten ja hyvin paljon säikähtäisivät.

Toisinaan mä kuvittelen, että tulen täällä yksin hengaillessani mökkihöperöksi. Ja sitten taas en. Onneksi huomenna pääsee kaupunkiin. Nyt mun on mentävä puhumaan puhelimessa, etten unohda kuinka puhutaan. Mä en kuitenkaan viitsi soittaa kenellekään koska mulla ei ole mitään uutta kerrottavaa, vaan ainoastaan puhun siihen puhelimeen ja teeskentelen kuin toisessa päässä olisi joku.

Heil!

- Milla B.

Tosi hienoa, !Absolute Truth -blogin Kuhla Kaan jota mä olen aika kiinnostuneena seurannut - siis sitä blogia, en Kuhla Kaania; en ole mikään stalkkeri - on kanssa hankkinut huvilan! Mutta tosi outo nimi sillä on, siis Kuhla Kaanilla eikä huvilalla. Tai en mä tiedä, jos sen huvilan nimi on esmes... Liivate.

Se olisi outoa. Se olisi tosi outoa.

Mutta siis, onkohan se joku salanimi? Se Kuhla Kaan? Mitäs järkeä jonkun salanimen pitämisessä olisi? Vai onko se bulgariaa? Bulgariassa on hyvät rannat, oltiin siellä kun olin pieni ja faija oli vielä rikas hulivili eikä tuollainen rikas jäärä.

Mä en hiffaa miksei jengi rakenna enemmän huviloita. Kuten Kuhlakin kirjoitti, niissä pääsee kaikkein parhaiten kosketuksiin luonnon kanssa, mutta niillä on yksi ehkä vielä tärkeämpikin tarkoitus: niihin voi mennä pakoon esmes rikkinäistä ihmissuhdetta. Mä en varmaan kestäisi ilman meidän lukuisia huviloita, kaupungin pölyt on niin ahdistavia aina jälkitiloissa.

Yksi nainen jota mä kanssa arvostan ihan älyttömästi, siis nimimerkki Turisti (taas salanimi! uskaltaako tässä enää luottaa kehenkään? Minna Hapuli? C'mon!), oli ollut ihan rakennuspuuhissa mukana. Nuo on just noita juttuja joita mä arvostan: mennään mukaan siihen juttuun ja ollaan siinä jutussa.

Musta ei kyllä olisi ikinä siihen, remonttimiehet on jo niin likaisiakin. Suihkuun, minä sanon, suihkuun! Ja partavettä ja deodoranttia, sitä paljon ja vasta sitten töihin ettei naisväki suotta peljästy ja heittele kuppeja pientareelle kauhuissaan.

Jos ihmiset jaksaisi nähdä vähän enemmän vaivaa, Suomesta saataisiin oikea huviloiden maa. Sitten jos nyt ihmisillä olisi vähän enemmän luovuutta, ne huvilat voitaisiin rakentaa erilaisista juustoista ja vaan bailata juustoisissa kellareissa. Bailata läpi yön! Se olisi elämää.

Mutta ei. Jengi kituu duunaripalkallaan eikä suostu ottamaan elämästään vastuuta ja pistämään huvilaksi. Syyttäköön itseään, ei mua häiritse paitsi ihan vähän. Nyt mun on mentävä kauneushuoneeseen meikkaamaan, meikit on ihan levinneet kun makailen tässä uima-altaalla ja vesi roiskuu kun katosta tippuu lepakoita siihen. Ne pitäisi hävittää... Hyi!

Jahin haltuun!

- Milla B.

Panun uusimman kirjoituksen luettuani mä ajattelin kirjoittaa jotakin omista kokeiluistani. Ei nyt ihan noin kunnianhimoista... Mutta mun mielestä yrittäminen on tärkeää. Että saa menestyvän yrityksen. Ja paljon lapsia! Hookahei.

Mä en ole koskaan oppinut viittomaan hyvin. Monia kertoja mä olen ottanut käteeni yleisimmät viittomamerkit sisältävän pienen kirjasen, mutta sitten eteen on aina ilmestynyt jotain mielenkiintoisempaa, kuten pään ympärillä lentävä voileipäkakku.

Monet ihmiset, kuten esimerkiksi kuurot ja mykät, osaavat viittoa. Viittominen on siitä hyvin palkitseva kieli, että sen avulla paniikinomaisen mehiläisten huitomisen voi naamioida keskusteluksi Vladimir Orlovista ja siirtyä sitten kanttiinin puolelle juomaan vodkaa.

Viittomista harrastetaan nykyaikanakin paljon. Vaikka viittomisen aloitti runonlaulaja Miihkali Perttusen kaima timantinhioja Miihkali Perttunen, on se vielä nykyaikanakin maailman käytetyimpiä kieliä viittomakielisissä valtioissa.

Vapaamuurariveli ja pornotähti Timothy Dalton ymmärsi pieleen menneiden alkemiakokeilujensa jälkimainingeissa, että viittomakieli sopii hyvin paitsi pornokirjallisuuteen, myös pornoelokuvien tunnusmusiikiksi: eroottisia säkeitä viittovan kuuromykän eteen kannettiin paistinpannuja ja nauhapastalla täytettyjä ämpäreitä, joita kalkuttelemalla ensimmäiset eroottisten elokuvien taustamusiikit luotiin. Lienee sanomattakin selvää, että perintöä pidetään yhä arvossa ja sen pohjalta on luotu joitakin pornoteollisuuden mieleenpainuvimpia hittejä, kuten "Cock Cook Cockoayee".

Viittomakieli oli tärkeässä asemassa valkoisten uudisraivaajien tunkeutuessa 1800-luvulla intiaanien maille. On yleisesti tiedossa, että esimerkiksi Sioux-nuorukainen saattoi ennen uudisraivaajien tuloa mennä naimisiin vasta osoitettuaan rohkeutensa taistelussa - viittomakielen käyttöönoton jälkeen Siouxeista tuli rauhallista ja lunkia kansaa, koska valkoiset noidat kertoivat heille tuliliemikupposten ääressä, että Valkoisen Kristuksen edustajien mielestä taisteleminen on saanut alkunsa homoseksuaalirabbi Lukius Sharonin ja tämän naapurin kiistasta maa-alueesta. Intiaanit vihasivat maa-alueita, he eivät halunneet omistaa niitä, "hyi helvetti" he huusivat suureen ääneen.

Ja sitten viittomakieli... Uudistui vähän. Ehkä.

Ja nyt ollaan tässä. Lehdet putoavat puusta, kunhan tulee syys ja hyönteiset ovat syötyjä tai kylmyyteen kangistuneita. Mä olen hyvin runollisella tuulella.

Ban dzai!

- Milla B.

Mä selailin vähän blogeja kun en oikein hiffaa tätä Lehtovaara-juttua. Sain selville että joku tyyppi oli inunnut jotain jostain ravintolasta, saanut jonkun korvausvaatimuksen ja sitten... Kaikki kirjoittaa siitä.

C'mon hei, eikö blogistaniassa ole tärkeämpiäkin puheenaiheita? Niin kuin nyt esmes mä. Kuka mä olen? Kuka Sellisti on? Kuka on Kuhla Kaan? Kuka on tämä salaperäinen Turisti? Tämä on niin ahdistavaa, mä en ehkä kohta enää kestä.

Me ollaan Rikun kanssa soiteltu ja selvitetty asioita. Se on muuttanut väliaikaisesti yhteen sen haalarityypin kanssa, aika rankkaa. Eikö ole aika kova juttu? Sopisi ehkä puheenaiheeksi ainakin viikoksi? Mä en enää tiedä kuinka mä saisin huomiota. Ilman huomiota ei pärjää blogilistan uudella top-listalla, ja se määrittelee ihmisten kiinnostavuuden.

Mä olen kiinnostava. Mun on pakko olla. Sanokaa niin!

Tästä Lehtovaarasta vielä, mä en käsitä myöskään näitä lynkkausjuttuja. Kuka tässä on lynkkaamassa ja ketä? Eikö jengi ole vaan kirjoitellut päivyreihinsä?

Mä olen niin täynnä kysymyksiä, yksin maailmassa. Mä aion mahdollisesti kylpeä kaksi seuraavaa viikkoa, mä en ole vielä valmis palaamaan arkirutiineihini. Tämä blogijuttu ja kaikkea. Yhtenä hetkenä sä olet soittamassa luuttua maaherran juhlissa, toisena järsit kaltereita huutaen lohduttomasti apua.

Tämä on niin raskasta. Katsotaan nyt.

- Milla B.

Mä olen ihan nääntynyt.

Juhannus oli aluksi suht. kiva: Me mentiin Rikun kanssa yhden tuttavaperheen kartanolle grillaamaan häränfileitä ja metsäsienimuhennosta. Kun pitopalvelun rekka kaartoi pihaan, me lopetettiin grillaaminen ja heitettiin grillaamamme ruoat kartanon yllä kammoittavasti rääkyville korppikotkille.

Sitten alkoivat ongelmat. Pitopalvelun työntekijät oli täysin ammattitaidottomia. Mä en olisi koskaan uskonut, että ravintola-alalle voi päästä ellei osaa pokkuroida ja niiata kuten kaukaisten maiden prinsessat, mutta niin se vain oli.

Likaiset, päälle viisikymppiset sinisiin haalareihin pukeutuneet miehenköriläät raakkuivat kysyvästi minne eines pitäisi kipata. Siis kipata, kuvitelkaa! Mä pyörähdin niiden eteen ja kysyin, kuinka vallasväelle on opetettu puhumaan. Ne vain toljottivat mua hiljaa ja kysyvästi, joten läpsäytin yhtä niistä kasvoille saappaastani nykäisemälläni hevospiiskalla ja hirnahdin.

Seuraavaksi alkoikin oikea helvetti - työläiset kohottelivat äänekkäästi käsiään ja me paremman väen edustajat kimitimme kuorossa kuin kauniit, mutta hyvin, hyvin närkästyneet laululinnut. Mä en kestänyt enempää, vaan tartuin shampanjapulloon ja heilutin sitä pääni ympärillä kuin suurta lassoa. Siitä roiskui kaiken aikaa kallista shampanjaa mun päälleni, joten avasin suuni ja annoin helmeilevän nektarin valua kiduksiini.

Niin, mulla on kidukset. Tai siis mitkä nuo on, jotain punaista.

Jossakin vaiheessa mä olin ilmeisesti humaltunut ja huomasin ehdottelevani eräälle pitopalvelun työläismiehistä, kuinka me voisimme siirtyä johonkin lukuisista palvelusväen asuimina toimivista pienistä mökeistä ja toteuttaa itsiämme antamalla mun feminiinisyyden lahnani imaista raa'an, miehisen himon kastemadon suippoon suuhuni.

Sitten ymmärsin mitä on tapahtumassa ja aloin huutaa Rikua apuun, Riku, Rikuolli, auta minua, ruusuasi. Riku ei kuitenkaan kuullut, koska, kuten mä myöhemmin sain tietää, myös Riku oli yhdessä mökeistä sellaisen haalarimiehen kanssa!

Mä en tiennyt mitä tehdä. Yritin mm. hukuttaa itseni kartanon pihalla olevaan suihkulähteeseen, katkaista valtimoni grillipihdeillä ja syödä itseni hengiltä. Söin varmaan paketillisen mysliä yhteen menoon, kunnes mulle tuli kaamea olo ja oksensin.

Nyt mä olen yhdessä meidän kesäasunnoista ja mietin tapahtunutta. Ehkä pitäisi ottaa ero.

Tai ehkä pitäisi opetella jonglööraamaan palavia esineitä? Mistä näistä tietää. Sillä saisi uusia ystäviä.

Mä olen nyt niin tolaltani, että mun on pakko sekoittaa itselleni muutama tavallista vahvempi drinkki ja käydä porealtaaseen. Ehkä kuuma vesi liottaa pois mun kärsimykseni, ehkä sinne taas on laitettu jonkinlaista myrkkyä joka tekee musta elastisen ja voin alkaa kulkea ovien avaimenrei'istä. Katsotaan nyt.

Via dolorosa!

- Milla B.