Oi, kuinka väsyneeksi sitä itsensä voikaan tuntea!

Olimme Rikuollin kanssa eilen kutsuilla. Me käydään hyvin paljon juhlissa ja kutsuilla, koska se on oiva tapa pitää yhteyttä vanhoihin tuttaviin ja luoda uusia, mahdollisesti bisnesrintamallakin hyödyllisiä kontakteja eri alojen edustajien kanssa.

Ooo, kuinka hauskaa meillä oikein olikaan. Musisoimme, tanssimme ja kisailimme myöhäiseen yöhön asti, kunnes Riku viskasi pan-huilunsa kourastaan ja siirryimme vierastupaan, jossa mä puolestani vähän soittelin Rikun pilliä... Ei kai tämä ollut mautonta?

Tarjoilut eivät olisi kalvenneet edes sisar Turistin ruokien edessä; alkuruoaksi chèvrejuustoa ja rucolaa, pääruoaksi katkarapu-lohipastaa tahi Provencen broileria uuniperunoilla ja hunajamarinoidulla kasvispedillä. Kasvissyöjille ja muille hinttareille oli laitettu kauniisti pari salaatinlehteä lautasen reunalle, eikä hienoista viineistä ollut pulaa.

Onnistuneen aterian jälkeen mä henkäisin, että tämä olisi mun elämäni paras hetki, jos tuo radio ei olisi päällä. Muu seurue myhäili myöntyväisenä ja Riku kiirehti sulkemaan radion, koska sieltä tuli uutisia ja me emme halua kuulla moisista hirveyksistä silloin, kun pidämme hauskaa ja bailaamme. Tai oikeastaan ikinä. Mitä se meille kuuluu!

Rikuollikin on taas - luojan kiitos - muuttunut tavalliseksi itsekseen ja unohtanut ne kaikki puunhalaajajutut. Illalla, kun miesväki oli istuskellut verannalla ja puhunut politiikkaa, oli hovimestari kuulemma kysyttäessä vastannut, että sen mielestä aivan kaikkea ei saisi pommittaa. Mokoma puunhalaaja-vasemmistohippi-vegaani-laktoosi-intoleranssi-huligaani! Riku oli muiden miesten kanssa kantanut hovimestarin pihalle ja lyönyt sitä lapiolla kasvoihin. Löytyy tästä maasta sentään vielä miehiä, joilla on selkärankaa!

Kutsuja saisi olla enemmän. Mä kaipaan paljon rentoutumista, koska mulla on niin paljon ajateltavaa. Kaikki korut sun muut esmes ja parisuhteet ja muut sun muut. Nyt on pakko mennä kylpyyn.

Formula!

- Milla B.