Mä ostin tänään viikon oikeuden katsoa Marika Fingerroosin webbikameraa
eikä maksanut kuin viisi euroa! Se on naurettavan pieni hinta siitä
että Marika antaa itsensä Suomen kansalle niin rohkeasti, ihan
kokonaan. Mä arvostan sitä naista enemmän kuin ketään filmitähteä tai
laulajaa. Jotkut on kateellisia sille ja haukkuu sitä, mutta mun
mielestä se on tosi naurettavaa. Siis näyttäkää itse kaikki, siis ihan
kaikki, ja valittakaa vasta sitten.
Mä pelkään että mulla olisi joku masennus. Tänään ajeltiin Rikun kanssa
uudella autolla ja musta alkoi ihan yhtäkkiä vaan tuntua siltä, että mä
haluaisin olla jossain muualla. Mä olen aina inhonnut niitä ihmisiä
jotka ei ole tyytyväisiä siihen mitä on, siis itsehän ne on sen tien
valinnut, mutta nyt mä huomasin itse olevani vähän samanlainen. Se meni
onneksi tosi nopeasti ohi kun mentiin kauppaan ja mä sain uusia kenkiä
ja pari tosi ihanaa kesämekkoa.
Rikun kanssa on aina yhtä ihanaa vaatekaupoissa: Mä ihan kiusallani
testaan kaikkia vähän halvempiakin vaatteita ja kysyn sen mielipidettä,
kun se vaikuttaa siinä niin sellaiselta suomalaiselta mieheltä. Ihan
kuin jossain mainoksessa tai jossain. :-) Vääntelee ja kääntelee ja
yrittää kysellä että mentäiskö jo, mutta sitten mä näyttelen että mä
meinaisin räjähtää ihan just kun se ruikuttaa ja sitten se on taas
tottelevainen ja tarjoutuu ehkä jopa maksamaan osan mun ostoksista.
C'mon, tuskin mun vaateostokset pelkästään mun faijan antamille
luottokorteille kuuluu, eh?
Kirjoitan tätä just kylvystä. Läppärit on siitä ihania että niillä voi
kirjoittaa IHAN missä tahansa, just esim. kylvyssä tai jossain. Aina
kun Riku miettii että pitäisikö sen ostaa duunia varten jotain uusia
tekniikkajuttuja tai sellasia, niin mä sanon että mulle sitten uusi
läppäri kanssa. :-) Täytyy osata vaatia, muuten tässä elämässä ei
pärjää kukaan...
Mä olen huomannut että täällä Blogistanissa on kahdenlaisia mimmejä -
ne jotka on rehellisiä itselleen ja kehuu just esim. mun ja Salarakkaan
blogeja ja sitten ne, jotka on kateellisia ja pettää itseään
väittämällä ettei mukamas olisi samanlaisia. Jossain vaiheessa te vielä
pärähdätte tuohon itsepetokseenne ja silloin mä nauran teille ja ostan
lisää vaatteita ja nautin elämästäni...
Faija textasi tänään, että oli tullut liian iso luottokorttilasku. Mun
konsti on aina sama: Soitan ja itkeä tirautan pari kyyneltä, tarjoudun
maksamaan ne itse ja kun se kysyy että millä rahalla, niin sanon että
sun tietty. Sitten me nauretaan yhdessä. :-) Mulla on ihana faija, sata
kertaa parempi kuin jollain duunareiden lapsilla joiden faija on tarkka
joka pennistä eikä osta niille ikinä mitään muuta kuin korkeintaan
jonkun toppatakin tai kumisaappaat.
Olen löytänyt varmaan sata uutta ihanaa päivyriä ihan vaan katsomalla
ketkä on viitannut mun sivuun, niitä on ainakin tuhat... Kiitti
oikeasti ihan sairaasti, te olette ihania! Paitsi ne jotka haukkuu. Te
olette lapsellisia.
Mä rakastan huomiota ja olen ehkä just siksi mitä mä nyt olen. Mutta
hei, eipä voi valittaa. Mun elämä on kuosissa ja mä tiedän sen. Mä olen
selviytyjä.
Kirjoittelen illemmalla ellei Riku tule aikaisemmin himaan, aion kyllä soittaa ja vähän painostaa... Saas nähdä!
- Milla B.
tiistai, 19. huhtikuu 2005
Kommentit