Mä ostin tänään viikon oikeuden katsoa Marika Fingerroosin webbikameraa eikä maksanut kuin viisi euroa! Se on naurettavan pieni hinta siitä että Marika antaa itsensä Suomen kansalle niin rohkeasti, ihan kokonaan. Mä arvostan sitä naista enemmän kuin ketään filmitähteä tai laulajaa. Jotkut on kateellisia sille ja haukkuu sitä, mutta mun mielestä se on tosi naurettavaa. Siis näyttäkää itse kaikki, siis ihan kaikki, ja valittakaa vasta sitten.

Mä pelkään että mulla olisi joku masennus. Tänään ajeltiin Rikun kanssa uudella autolla ja musta alkoi ihan yhtäkkiä vaan tuntua siltä, että mä haluaisin olla jossain muualla. Mä olen aina inhonnut niitä ihmisiä jotka ei ole tyytyväisiä siihen mitä on, siis itsehän ne on sen tien valinnut, mutta nyt mä huomasin itse olevani vähän samanlainen. Se meni onneksi tosi nopeasti ohi kun mentiin kauppaan ja mä sain uusia kenkiä ja pari tosi ihanaa kesämekkoa.

Rikun kanssa on aina yhtä ihanaa vaatekaupoissa: Mä ihan kiusallani testaan kaikkia vähän halvempiakin vaatteita ja kysyn sen mielipidettä, kun se vaikuttaa siinä niin sellaiselta suomalaiselta mieheltä. Ihan kuin jossain mainoksessa tai jossain. :-) Vääntelee ja kääntelee ja yrittää kysellä että mentäiskö jo, mutta sitten mä näyttelen että mä meinaisin räjähtää ihan just kun se ruikuttaa ja sitten se on taas tottelevainen ja tarjoutuu ehkä jopa maksamaan osan mun ostoksista. C'mon, tuskin mun vaateostokset pelkästään mun faijan antamille luottokorteille kuuluu, eh?

Kirjoitan tätä just kylvystä. Läppärit on siitä ihania että niillä voi kirjoittaa IHAN missä tahansa, just esim. kylvyssä tai jossain. Aina kun Riku miettii että pitäisikö sen ostaa duunia varten jotain uusia tekniikkajuttuja tai sellasia, niin mä sanon että mulle sitten uusi läppäri kanssa. :-) Täytyy osata vaatia, muuten tässä elämässä ei pärjää kukaan...

Mä olen huomannut että täällä Blogistanissa on kahdenlaisia mimmejä - ne jotka on rehellisiä itselleen ja kehuu just esim. mun ja Salarakkaan blogeja ja sitten ne, jotka on kateellisia ja pettää itseään väittämällä ettei mukamas olisi samanlaisia. Jossain vaiheessa te vielä pärähdätte tuohon itsepetokseenne ja silloin mä nauran teille ja ostan lisää vaatteita ja nautin elämästäni...

Faija textasi tänään, että oli tullut liian iso luottokorttilasku. Mun konsti on aina sama: Soitan ja itkeä tirautan pari kyyneltä, tarjoudun maksamaan ne itse ja kun se kysyy että millä rahalla, niin sanon että sun tietty. Sitten me nauretaan yhdessä. :-) Mulla on ihana faija, sata kertaa parempi kuin jollain duunareiden lapsilla joiden faija on tarkka joka pennistä eikä osta niille ikinä mitään muuta kuin korkeintaan jonkun toppatakin tai kumisaappaat.

Olen löytänyt varmaan sata uutta ihanaa päivyriä ihan vaan katsomalla ketkä on viitannut mun sivuun, niitä on ainakin tuhat... Kiitti oikeasti ihan sairaasti, te olette ihania! Paitsi ne jotka haukkuu. Te olette lapsellisia.

Mä rakastan huomiota ja olen ehkä just siksi mitä mä nyt olen. Mutta hei, eipä voi valittaa. Mun elämä on kuosissa ja mä tiedän sen. Mä olen selviytyjä.

Kirjoittelen illemmalla ellei Riku tule aikaisemmin himaan, aion kyllä soittaa ja vähän painostaa... Saas nähdä!

- Milla B.