Mä sitten nautin kesästä. Voi pukeutua kauniisiin leninkeihin sydämensä kyllyydestä ja maata rannalla - mä voisin elää joidenkin mielestä sietämättömän kuumassa vaikka koko elämäni, jos saisin tehdä aina niin.

Lontoossa on ihmisillä varmaan nyt kauheaa, vaikka kai sielläkin suht. lämmintä on. Mutta siis ne terroristipommit, kauheaa. Onneksi Lontoo on kuitenkin vielä sen verran kaukana, ettei tarvitse ajatella tätä asiaa niin hirveästi kun ei kert tuttujakaan mennyt. Oh, aurinko lämmittää ikkunaverhojen läpi mun jumalaisia kasvojani, tuntuupa hyvältä. Mun mielestä on aika outoa että on vain olemassa niin käsittämättömän pahoja ihmisiä, kuin esmes ne terroristit. Sillä silkka pahuushan niitä näihin tekoihin ajaa, ja ne tietää sen itse oikein hyvin. Silti ne tekevät sellaista. Koska ne ovat terroristeja.

Terroristien kiinniottamisessa auttavia poikkeuslakeja pitäisi hyväksyä entistä enemmän nyt, kun huumebisnes ja kommunismi on painuneet jo sen verran unholaan, ettei niitä voi enää käyttää syynä absoluuttisen pahuuden kertakaikkisessa tuhoamisessa.

Jotkut ihmiset yrittää vedota ihmisoikeuksiin ja ajaa nämä lait alas - pahuutta, pahuutta sekin, sanon minä. Sillä eihän tämä vaivoin rakennettu hyvä ja demokraattinen maailma voi toimia, ellei olla valmiita uhraamaan viattomia, jotta syyllinen saataisiin kiinni. Parempi vangita sata viatonta ja yksi syyllinen, kuin päästää sata viatonta ja yksi syyllinen vapaaksi, vai miten se meni.

Rikussa on paljastunut täysin siihen sopimattomia ehkä hieman hippimäisiä tai jotain sellaisia ajatuksia viime aikoina. Oltiin rauhassa illastamassa laadukkaassa ravintolassa ja puhuttiin uusista verhoista, kun Riku yhtäkkiä napautti, että se ei nykyään jaksa oikein uskoa enää mihinkään.

Jäin tuijottamaan paahdettua sorsanrintaani ja tönin päärynähilloketta hermostuneesti. "Minä vain... Minä en osaa enää asettua tuomarin asemaan", Riku jatkoi ja hörppäsi kulauksen viiniä.

"Tarkoitan... Kuinka mikään voi olla tuomittavaa? Meillä ei ole oikeutta syyllistää rikollista, joka on tehnyt rikoksensa mielenhäiriössä eikä näin ollen ole kelvollinen kantamaan vastuuta teostaan. Mutta kun joku tekee jotakin, tekee hän sen syystä. Hänessä peilautuu joka tapauksessa ihmisyys, vaikka hänen tekonsa olisi epäinhimillinen. Kun hän tekee jotakin, myös me muut teemme sen."

Törkin juustoröstiperunoita lautasellani ja pelkäsin. Rikuolli on tullut hulluksi! Hetken mielijohteesta mä nojauduin pöydän yli tarkoituksenani koittaa onko Rikulla kuumetta, mutta kompastuin pöydänjalkaan ja lennähdin kauniisti katetun ruokapöytämme päälle. Se oli äärimmäisen noloa! Riku auttoi mut hellästi takaisin tuolilleni istumaan ja jatkoi höpötystään maaninen ilme kasvoillaan.

"Jokin hänet tekoonsa ajaa. Ehkä hänen aivonsa ovat erilaiset kuin meidän, tai ehkä hänen aivojensa tilalla on kondomipakkaus. Joka tapauksessa, vaikka hän tekisi tekonsa täysin ilman syytä, on hän tehnyt sen, ja hän on ihminen. Kuinka kenelläkään voisi olla oikeutta tuomita häntä?"

Hyvin säikähtäneenä mä huidoin tarjoilijan paikalle ja pyysin vahingossa sitä tuomaan uuden pullon viiniä. Rikun jatkaessa tarinointiaan mä vain ryystin punaviiniä sitä rinnuksilleni vahingossa valuttaen ja pohdin, pitäisikö mun kutsua faija tai lääkäri paikalle.

"Toisaalta me voisimme ajatella kaikkea tunnepohjalta. Kuitenkin me silloin alentuisimme - tai nousisimme - tunteidensa pohjalta rikoksen tehneen asemaan, eikä se välttämättä ole hyvä. Tai sitten se on aivan mahtavaa, tarjoatko minullekin hieman viiniä, männynkäpyni." Mä en pystynyt sanomaan mitään vaan kaadoin Rikun lasin piripintaan.

"Ehkä pitäisi pyrkiä elämään vain, kuten parhaaksi näkee, ja syödä siinä sivussa reilusti tulisia kanansiipiä ja paahdettua bataattia. Tai sitten pitäisi vain pyrkiä erottamaan tunteet järjestä täysin ja keskittyä tunteiden pohjalta toimimiseen kun kyse on ruoasta, mutta järjelliseen ajatteluun kaikissa muissa yhteyksissä. Tai en minä tiedä."

Tässä vaiheessa te varmaan kysytte, kuinka mä muistan tämän kaiken niin selvästi. Mä kuitenkin muistan asiat aina täysin kirkkaasti, kun ryystän viiniä. Se vain jotenkin avaa mun mieleni. Tai sitten mä en muistakaan tätä oikein, vaan toistelen faktoja sieltä täältä ja lisään siihen omia, vääriä muistikuviani.

Loppuillasta mä en sitten enää muistakaan mitään - kaikki katkeaa siihen, kun mä yritän tilata laskua, mutta soperrankin haluavani uuden viinipullon. Muistan vaan, kuinka Riku katse sameana sormeaan heristäen kertoi mulle asioita.

Sitten me mentiin kotiin, Riku paiskasi lemmen sumopainijansa mun naiseuteni tatamiin ja mä nukuin levottomasti koko yön. Ehkä on taas aika lähteä jollekin huviloista, niissä on aina niin mukavan eristäytynyttä. Täytyy nyt katsoa.

Gorgonzola!

- Milla B.